Ja jos ei meistä mitään tuu, ehkä siihen turtuu

"Ajattelen liikaa sinua,
tää ei oo enää normaalia. Minä
ajattelen liikaa.. sinua.
Nää sanat on painavia,
mutta toivon ettei raskaita. Minä
ajattelen liikaa."

Mä rupesin miettimään mun tähänastista parisuhde-elämää. Oon nukkunut viime yön tosi huonosti ja miettinyt kaikenlaista.  Ensisuudelmasta, ensirakkaudesta ja ensimmäisestä seurustelusuhteesta lähtien mua on petetty joka ainoassa suhteessa, paitsi tässä nykyisessä. Pahoittelen jo etukäteen kilometritekstiä ilman kuvia. Saattaa olla sekavaa, mene ja tiedä. Näillä yöunilla ei mikään ihme..

Mä oon ollut sinisilmäinen hölmö oikeastaan aina. Mun ensimmäinen suhde, joka alkoi kun olin just täyttänyt 14, kesti neljä vuotta. Sen aikana mua petettiin ensimmäisen kahden vuoden aikana ainakin kerran ihan oikeasti ja useita kertoja netissä. Silloinen poikaystävä kyllä tunnusti suudelleensa toista tyttöä, mutta väitti, että mitään muuta ei tapahtunut. (Tämänkin kertoi mulle itse vain siksi, että muuten kyseinen tyttö olis kertonut, kaiken.) Sen jälkeen kaikki oli okei, pikkuhiljaa aloin taas luottaa silloiseen poikaystävään ja meillä meni mukamas oikein hyvin melkeen pari vuotta. Sitten mä sain tietää, että se petti mua yhden mun "ystävän" kanssa. Ei kertonut itse, ystävältä kysyin ja kielsi, mutta toinen ystävä kertoi kun oli nähnyt ne jossain ja kuullut asioita, ajatteli, että mun pitäisi tietää. Pitihän mun. Muuten mä olisin varmaan vieläkin siinä suhteessa kusetettavana. 

Muistan sen hetken niin elävästi kun sain tietää, en varmaan unohda sitä ikinä.  Mä olin, jumalauta, sairaalassa viimestä yötä (raajaleikkauksen takia), poikaystävä lähti kotiin yöksi ja kotiutumispäivänä tuli hakemaan mua, sanoi rakastavansa ja että oli tylsää ilman mua kotona ja että mua odottaa yllätys kotona. No, odottihan mua, poikaystävä oli nimittäin siivonnut. Koko kämpän, vaihtanut lakanat ja pessyt pyykkiä,imuroinut, mopannut, pyyhkinyt pölyt. Olin tosi ilonen ja otettu, onpa se ihana. Kunnes illalla tää mun oikea ystävä soittaa ja sanoo, että on asioita joita mun ehkä pitäis tietää. Poikaystävä ja tää tyttö, jota silloin vielä luulin ystäväkseni, olivat olleet meillä yötä, panneet MEIDÄN SÄNGYSSÄ! Sillä aikaa kun mä olin sairaalassa. Mä murruin, mä itkin, huusin, puhuin, raivosin, kyselin, väitin että mä tiedän, itkin lisää. Lopulta poikaystävä tunnusti, ei läheskään kaikkea, mutta ne asiat, jotka tiesi että mä tiedän. 

Tää tyttö ei ollut osannut pitää suutansa kiinni kaveripiirissä. Meillä oli paljon yhteisiä kavereita, ja onneksi mun ystävyys painoi lopulle kaveripiirille enemmän kuin tän tytön, se jäi yksin, minä en. Poikaystävän kanssa alkoi ihan mieletön tappeluiden aikakausi, pistin oman kämpän hakuun ja riideltiin, riideltiin ja riideltiin. Poikaystävä katoili öiksi, jätti kämpän mun vastuulle, nukuin viimisen yhdessä asumisen kuukauden sohvalla, ihan vaan koska mua kuvotti nukkua siinä sängyssä, sen pojan vieressä.

Sain kämpän ja muutin pois. Mulla alkoi mennä lujaa. Vaihtelin miehiä, ylläpidin kahtakin seksisuhdetta samanaikaisesti. Ihastuin, rakastuin, luulin, toivoin ja uskoin, että tää mieskin tunsi samoin. Vaan eipä, muutaman kuukauden jälkeen hän sanoi mulle, ettei meistä tuu mitään, ettei se oikeasti voi elää vaan "ihan kivassa suhteessa", että se oli löytänyt toisen ja että koko meidän juttu oli vaan hupia, silläkin oli ollut koko suhteen ajan nettisuhteita. 

Säädin taas lisää, kunnes tuli seuraava johon ihastuin. Annoin olla, en aktiivisesti mitenkään yrittänyt saada tätä miestä, mutta vaikutti ja se sanoikin, että se haluaa mut. Tapailtiin usein, muka seurusteltiin, yhtenä iltana mies vaan totesi, että se on yhden naisen kanssa, että meidän pitää lopettaa koska sen vaimo epäilee. Siihen asti oli väittänyt olevansa sinkku. Joopajoo. 

Surin taas aikani sinisilmäsyyttäni ja jatkoin säätämistä, sitten tapasin Exän, olin just ajatellut ja päättänyt, että pidän taukoa miehistä ja kaikesta niihin liittyvästä. Selvittelen ajatuksiani yksikseen, keskityn kouluun ja töihin. Mutta kuinkas sitten kävikään, Exä yritti ja yritti, lopulta vei multa jalat alta. Se kohteli mua kun prinsessaa, sanoi rakastavansa ja puhui tulevaisuudesta, meillä meni oikeasti hyvin. Mä en uskaltanut rakastua siihen, mutta kun aikaa kului, mäkin lopulta rakastuin. Exä sanoi rakastavansa mua, mä rakastin sitä. Sitten tuli viikonloppu, kun mä lähdin muutaman kymmenen kilometrin päähän juhlimaan kaverin synttäreitä, ikävöin Exää, tekstasin sille, se ei vastannut.. Tulin kotiin, niin se alotti facebookissa että meillä on puhuttavaa.. Myöhemmin sain tietää, että se oli pettäny mua uutensa kanssa. En enää muista miten lopulta kävi, jättikö se mut, vai jätinkö mä sen.. Romahdin. Päätin unohtaa kaikki miehet hetkeksi, alotin uuden harrastuksen, keskityin oikeasti kouluun ja töihin. Vatkasin näitä asioita päässäni, avauduin ystäville. 

Sit tapasin Avokin, oikeastaan vahingossa, ystävystyttiin ja pikkuhiljaa siitä tuli enemmän. Ns. säädettiin tosi kauan, mun oli vaikea luottaa siihen, vaikea antaa itteni rakastua. Se anto kuitenkin mulle aikaa ja pikkuhiljaa opin luottamaan siihen ja rakastuin. Nyt ollaan yhdessä. Avokki ei oo ikinä tehnyt mitään satuttaakseen mua, päinvastoin. Meillä on menny hyvin ja oon ollu onnellinen. Mä en voi käsittää miks helvetissä oon ees ajatellu pettäväni Avokkia. Miks mä tekisin sille saman, satuttaisin sitä niin pahasti, kun mitä mua on satutettu jokaisessa edellisessä suhteessa. En mä halua! Enhän? Vihdoinkin oon löytäny miehen joka ei yritä kusettaa, miks sitten mun ajatukset on niin sekaisin. Miksi mä haaveilen jostain seksistä Exän kanssa, tai ylipäänsä kenenkään muun kanssa. Kyllä mulle riittää tää, mitä saan tässä suhteessa. On riitettävä! Ei se täydellinen seksi voi korvata sitä kaikkea muuta, mitä parisuhteessa mun mielestä kuuluu olla, mm. luottamusta ja molemminpuolista kunnioitusta.. Hitto, että mä oon ollu tyhmä, tai oon tyhmä, tai miten vaan. 

En halua pilata tätä suhdetta enää enempää. Haluaisin peruuttaa sen, että kerroin Avokille seksimieltymyksistä, nehkä mä opin nauttimaan enemmän ja enemmän tästä ns. tavallisesta seksistä. Ei sekään tylsää oo ja ihan tyydyttävää kyllä. Ei kaikkea voi saada, ja ehkä loppupeleissä arvotan tän kaiken muun sitä täydellistä seksiä korkeammalle. En vaan tiedä, miten paljon oon sählännyt sanomisillani. Avokin kanssa on nykyään vaikeampi puhua, eikä se enää kehu mua samalla tavalla kuin ennen. Se ois kivaa, mutta en mä tiedä voinko mä odottaa sen kehuvan mua kauniiksi tai ihanaksi jos oon puhunut tämmösiä kun mä oon. 

Edellisistä suhteista ei olla paljoa Avokin kanssa puhuttu, tuskin puhutaankaan. Se tietää vaan sen, että mua on joskus petetty, mutta ei miesten lukumäärää tai sitä kuinka moni mua on kusettanut. 

Ei tässä tekstissä taida olla mitään pointtia, ehkä mä lopetan nyt.

ps. tuo kello on ihan vituillaan, kello on vähän yli yhdeksän aamulla. :)

Long time, no see

HUOH.

Elämä on palautunu normaaleille raiteilleen avokin kanssa. Kuulemma mitään muutoksia seksiaiheeseen ei ole luvassa, että en nyt sitten tiedä mitä teen. Seksiä meillä on ollut tasan kahdesti (2) tuon keskustelun jälkeen.. Avokin mielestä mun mieltymykset on edelleen jotenki sairaita, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan niin sairaita etteikö se pystyis elää mun kanssa. En vaan tiedä. tää on jotenkin outoa. Mut kiusalliset tilanteet on vähentyny huomattavasti. Mun mielestä asioista pitäis vielä keskustella, mutta en mä yksinäni voi keskustella Avokin puolesta! Se taas ei halua puhua aiheesta.. Ainakaan vielä.

Exän kanssa ei mitään uutta, kunhan jutellaan. Se avautuu sen parisuhteen ongelmista, mutta mä oon ollu omistani aika hiljaa. Tuntuu jotenkin väärältä avautua sille ja muutenkin. Kutsui mut synttäreilleen tuossa, mutta en tiedä menisinkö vai en.

Aika mitäänsanomaton postaus tässä influenssakidutuksen keskellä, mutta no can do. Ei kai tästä pääse kun ylöspäin. Mulla ois kirjoitettuna yks postaus Avokista ja meidän suhteesta, mutta en mä tiedä kehtaanko julkasta sitä, siis ei mitään kamalaa, mutta kuitenkin.. ÄH JA VOIH.

-Kirppu